1950 – luvun alkupuolella Mynämäellä pelattiin jalkapalloa ns. kyläsarjassa paikallisten kyläjoukkueiden kesken. Mukana joukkueita oli mm. Huolin ja Vallaisten kylistä sekä kirkonkylästä. Pitäjäjoukkue pelasi otteluita myös muita pitäjäjoukkuita, keten Maskua ja Laitilaa vastaan.
Vuoden 1953 talvella Mynämäelle päätettiin perustaa palloilua varten oma erikoisseura. Perustava kokous pidettiin saman vuoden keväällä 27.3. Mäkisen Kahvilan kabinetissa. Läsnä oli 22 henkilöä. Perustavan kokouksen kokoonkutsujana ja puheenjohtajana toimi Mynämäen kunnan silloinen nimismies Veikka A. Tähkävuori. Hänestä tuli itseoikeutetusti seuran ensimmäinen puheenjohtaja, tätä tehtävää hän hoiti seuraavat 15 vuotta aina vuoteen 1968 asti. Uuden seuran muiksi johtokunnan jäseniksi valittiin Urpo Ahrelma, Olavi Kuisma, Ilmari Loponen ja Väinö Tuokko. Uuden seuran nimeksi päätettiin antaa Mynämäen Pallo -53 ( lyhennettynä MyPa -53, myöhemmin SPL on muuttanut lyhenteen muotoon MynPa -53). Seura liittyi heti perustamisensa jälkeen Suomen Palloliittoon.
Lainaus seuran säännöt määrittelevästä sopimuksesta:
”Seuran tarkoituksena on vaalia ja tukea palloilun kehitystä jäsentensä keskuudessa. Seuran ohjelmaan kuuluvat jalka- ja jääpalloilu sekä seuran ohjelmaansa ottamat palloilumuodot”.
Uuden palloiluseuran ensimmäinen puheenjohtaja V.A Tähkävuori oli intohimoinen jalkapallomies ja hänellä oli hyvät suhteet jalkapallopiireihin Turun suuntaan esim. Turun Palloseuraan. Puheenjohtajan tehtävien ohella hän hoiti myös valmentajan ja erotuomarin tehtäviä. Tähkävuori tuomitsi myös Mynämäen Pallon kotiotteluja ja voitaneen sanoa, ettei MynPa helposti kotiotteluaan hävinnyt Tähkävuoren ollessa erotuomarina. Eräänä esimerkkinä myöhemmiltä vuosilta kerrottakoon episodi piirisarjan ottelusta MynPa -Turun Weikot: Ko. ottelussa Weikkojen hyökkääjä otti pallon haltuunsa kentän keskialueella ja kuljettaen pallon läpi koko MynPan viiden miehen puolustuksen teki hienon. Tähkävuoren tuomio tapahtuneesta oli: Tilanne oli paitsio, selvä paitsio. Ymmärrettävästi tuomion jälkiselvittelyistä kehkeytyi melkoisen kova keskustelu ja niiden ratkaisemiseksi tarvittiin loppujen lopuksi muun virkavallan apua.
Seuran edustusasun väreiksi valittiin valkoinen paita, mustat pelihousut, punaiset numerot sekä mustavalkoiset poikkiraidalliset sukat. Nykypäivästä poiketen pelimatkoille pukeuduttiin tummaan pukuun ja solmioon, valkoiseen paitaan sekä tarpeen vaatiessa tummaan päällystakkiin.
Uuden seuran perustamisen myötä toiminta lähti aktiivisesti käyntiin. Jo seuraavana kesänä MynPa osallistui piirisarjaan ja pelimatkoja tehtiin Laitilaan, Uuteenkaupunkiin, Maskuun, Raisioon sekä aina Paraisille ja Kemiöön asti. Esimerkiksi pelimatkoja Kemiöön tehtiin autoilija Ville Saistolan kuorma-autolla. Pääasiassa pelimatkat tehtiin kuitenkin linja-autolla tai henkilöautoilla, sikäli kun niitä oli käytettävissä. 1960-luvun alussa pelimatkoja tehtiin mm. apteekkari Tainion henkilöautoilla. Tainion molemmat pojat pelasivat itse silloin MynPassa. Jotain apteekkarin jalkapalloinnostuksesta kertoo esim se, että hän antoi molemmat autonsa käyttöön MynPan pelimatkalle Laitilaan ja polki itse polkupyörällä perässä seuraamaan ottelua. Otteluihin ei aina tahtonut helposti löytyä täyttä joukkuetta; pelaajia jouduttiin välillä hakemaan kotoa sängystä, toisinaan kirkonkylän kahviloista tai vaikka paikkakunnalle saapuneesta tivolista.
Vielä 1950-luvulla harjoittelu ei ollut kovin säännöllistä. Noin kerran viikossa pelaajat tulivat kentälle ja peli laiettiin pystyyn, siinä harjoittelu. Vielä 60-luvullakin harjoitukset koostuivat parista potkuharjoituksesta ja niiden jälkeisestä pelistä. 1960-luvulla MynPalla oli Tähkävuoren suhteiden ansiosta ystävyystoimintaa mm. TPS:n kanssa. TPS:n ruotsalaisvalmentaja Ginna Gustavsson veti harjoituksia ja mukana oli myös TPS:n maajoukkuepelaajia maalitykki Matti Sundelinin johdolla motivoimassa MynPan poikia. Jalkapallo urheilulajina oli vielä 50- ja 60-luvuilla enemmänkin kaupunkien laji, maaseudulla keskityttiin enemmänkin yleisurheiluun, pesäpalloon ja muihin perinteisiin lajeihin.
Seuralla oli Mynämäellä kaksi tukikohtaa. Toinen oli tietenkin Laurin koulun takana sijainnut urheilukenttä, jolle mahtui 78m:n pituinen jalkapallokenttä. Kenttä oli pahasti alamittainen, että siellä ei saanut pelata piirisarjan 2-tason otteluita, joten kotiotteluita jouduttiin myöhemmin pelaamaan myös Maskussa, kunnes Aseman kenttä valmistui v. 1973 ja Mynämäen Urheilukeskus v. 1976. Laurin kentän laidalla sijaitsevassa huoltorakennuksessa oli kaksi pukuhuonetta ja muutama komero. Pukuhuoneet olivat silloisten ”suurseurojen” Mynämäen Toverien ja Mynämäen Iskun käytössä. MynPalle huoltorakennuksesta liikeni yksi komero varusteiden säilytystä varten. Toinen tärkeä tukikohta oli Nihattulan mäellä sijainnut Greta ja Viljo Kanervon kauppa, joka toimi seuran huoltopisteenä, jossa pestiin ja korjattiin pelaajien varusteet.
Seuran varainhankintaa suoritettiin aluksi talkoilla sekä iltamia ja tansseja järjestämällä Mynälinnassa, Mietoisten Maamiesseurantalolla ja jopa Laitilan Työväentalolla. V 1958 paikallisten urheiluseurojen MyPa-53, Mynämäen Iskun, MS-52 ja Mynämäen Toverien muodostama seurayhtymä vuokrasi n. 1 ha alueen Tursunperän kylästä nykyisen Kivistönmäen alueelta tanssipaviljongin ja hiihtomajan rakentamista varten. Seurojen varainhankinta sai täysin uuden ulottuvuuden, kun Mynämäen Paviljonki valmistui vuonna 1959. Paviljongista tuli lähes 15 vuodeksi eräs maakunnan johtavista tanssipaikoista, jossa saattoi parhaimpina tanssi-iltoina käydä yli tuhat innokasta tanssijaa. Paviljongissa esiintyivät Suomen kuuluisimmat iskelmätähdet Eino Grönistä ja Laila Kinnusesta lähtien. Seurat hoitivat vuoroin tanssi-iltojen järjestelyt ja saivat näin merkittävän tulonlähteen. V 1960 em. urheiluseurat perustivat Mynämäen Seurojen Tuki-nimisen yhdistyksen, jonka tarkoituksena oli nimenomaan koordinoida Paviljongin käyttöä ja siellä järjestettäviä huvitilaisuuksia. Tämä merkittävä tulonlähde mahdollisti hyvän taloudellisen tilanteen koko 60-luvun ajaksi ja mahdollisti esimerkiksi sen, että MynPa maalaiskunnan seurana pystyi hankkimaan pelaajilleen mm. pelivarusteet, mikä ei 50- ja 60-luvulla ollut itsestäänselvyys. Paviljongin toiminta kuihtui vähitellen 1970-luvulla Vehmassalmen paviljongin valmistuttua. Mynämäen kunta osti paviljongin vuonna 1980 ja se purettiin pois samana vuonna. Tanssitoiminnan tuottamien varojen vähentyessä varainhankintakeinoina käytettiin bingotilaisuuksien järjestämistä ja paperikeräystä. Erilaiset talkoot ja paikallisten yritysten antama tuki muodostavat oleellisen osan tämän päivän varainhankinnasta. Mynämäen kunta on myös avustanut paikallisia urheiluseuroja satunnaisesti jo 50-luvulta alkaen ja säännöllisesti vuosittain 70-luvulta alkaen.
Menneiden vuosikymmenien aikana seuran toiminta on keskittynyt enimmäkseen jalkapalloiluun. MynPan jalkapallon edustusjoukkue on vuodesta 1953 pelannut vaihtelevalla menestyksellä piirisarjan 2- ja 3-tasolla sekä 4- ja 5-divisioonassa. Parhaimmillaan seuran I-joukkue on yltänyt kolmena peräkkäisenä vuonna III-divisioonan nousukarsintoihin, mutta rahkeet eivät ole kuitenkaan riittäneet nousuun sarjaporrasta ylemmäs.
Juniorijoukkueita seuralla on ollut myös jo vuodesta 1954 lähtien, jolloin seuraan perustettiin B- ja D-juniorijoukkueet. Juniorijoukkueita on vuosittain ollut vaihtelevia määriä, 50- ja 60-luvuilla pääasiallisesti 2 joukkuetta. 1970- ja -80-luvuilla mielhillä on ollut I- ja II joukkueet sekä parhaimpina vuosina A-, B-, C- ja D-juniorijoukkueet sekä 70-luvun lopulta lähtien vaihtelevasti myös naisten joukkue. 1990-luvun puoliväliin tultaessa junioritoiminta oli kuihtunut niin, ettei MynPan toiminnassa ollut enää mukana yhtään juniorijoukkuetta, vaan junioritominta oli Mynämäen kunnan nuorisotoimen alaisuudessa. V 1998 pienen aktiivisen ryhmän ansiosta juniori jalkapallo saatiin mukaan jälleen seuran toimintaan ja toiminta alkoi kasvaa nykyisiin mittoihinsa. Tällä hetkellä seuran junioritoiminnassa mukana on lähes 200 6-13 vuotiasta poikaa ja tyttöä Mynämäeltä, Mietoisista ja Nousiaisista. Miesten edustusjoukkue, valmennustiimit ja muut tukijoukot mukaan lukien seuralla on aktiivijseniä jo pitkälti yli 200.
Pelillisesti juniorien parhaimaan saavutukseen on yltänyt ikäluokkien -78 ja -79 B-juniorijoukkue, joka aikanaan ei piirisarjassa hävinnyt kahteen vuoteen yhtään ottelua ja pelasi mm. 4 kertaa tasapelin sinä vuonna B-nuorten SM-sarjassa kolmanneksi sijoittuneen KaaPon kanssa.
Jääkiekkoa MynPan puitteissa pelattiin 1960-luvulta lähtien ja virallisesti se otettiin seuran ohjelmaan 1967. Jääkiekkoa pelattiin perussarjassa ja piirisarjassa ilman suurempaa menestystä v1975 asti, jolloin laji lopetettiin osittain paikallisten heikkojen kenttäolosuhteidenja toisaalta luonnonolosuhteiden vaikeuttaessa toimintaa huomattavasti.
Pesäpallo otettiin mukaan MynPan toimintaan v. 1958, jolloin paikallinen pesäpallon erikoisseura Mynämäen Vesa lopetti pesäpallon pelaamisen. Silloisten Vesan pelaajine toivomuksesta MynPan toimintaohjelmaa laajennettiin ja seuraan perustettiin oma pesäpallojaosto. Pesäpallonjaosto toimi erillisenä ja itsenäisenä jaostona huolehtien itse varainhankinnastaan sekä harjoitus- ja kilpailutoiminnastaan. MynPa lienee tällöin ollut Suomen ensimmäisiä palloilun erikoisseuroja, jonka ohjelamassa olivat sekä jalka- että pesäpallo, jotka silloin keskenään urheilevan nuorison suosiosta kilpailevat palloilulajit. Pesäpallojaoston toiminta lopetettiin v. 1975.
Myös jääpallo ja lentopallo ovat jossakin vaiheessa kuulunet seuran toiminnan piiriin, ainakin näistä on mainintoja jäljellä olevissa asiakirjoissa, mutta toiminnasta näiden lajien osalta ei ole saatu tarkempaa tietoa.
Kaiken kaikkiaan seuran 50-vuotiseen historiaan sisältyy sangen vilkkaita toiminnan kausia, mutta myös ajanjaksoja, joissa toiminta on ollut vähemmän aktiivista.
Tämä lyhyt historiikki perustuu Urpo Ahrelman, Matti Elon ja Pertti Nyströmin muistelmiin sekä vielä olemassa oleviin arkistodokumentteihin. 24.05.2003.